Matkalla keski-ikään

Keski-ikäistä matkailua maailmalla

Tuosta saarten välistä lasketeltiin virran mukana

Vaihteeksi snorklausretki

Aamiaisen jälkeen tehtiin matkaa purjein 3,5 tuntia BoraBoralta Tahaan saaren viereen laguuniin. Jälleen kerran loistavan lounaan jälkeen päästiin snorklaamaan.

Snorklauspaikka olikin vähän erikoisempi. Kahden pienen saaren välisessä salmessa on kova virtaus, upeat koralliriutat ja paljon kaloja. Kova virtaus tekeekin snorklaamisesta haastavan, tässä ei todellakaan uida vaan annetaan virran viedä melko kovaa vauhtiakin paikoin ja yritetään väistellä koralliriuttoja jotka ovat suht pinnassa. Aurinkoinen sää varmisti riuttojen väriloiston kun valaistus oli optimaalinen. Mukava pieni retki tämäkin, ja ilman opasta olisi jäänyt löytymättä ja kokematta.

Helmen viljelyä

Snorklauksen jälkeen lounastettiin ja samalla siirryttiin Tivan lahden pohjoispuolelle pienempään puoliympyrän muotoiseen lahteen jossa sijaistee Polynesian suurin helmifarmi. Farmilla on 89 hehtaaria merialaa viljelyssä, noin 2000 osteria sekä 30 ihmistä töissä. Tahitin mustat helmet ovat upeita, pääasiassa siis viljeltyjä helmiä. Yhden helmen muodostuminen kestää vuosia ja sisältää hurjan määrän työvaiheita, kaikki käsityötä.


Ensin kerätään ja kasvatetaan helmien viljelyyn tarkoitetut osterit. Tahitilaisissa ostereissa kuorien helmiäisessä löytyy yli 150 eri värisävyä, ja juuri se määrittää tulevan helmen värin. 

Osterit kerätään noin 1.5 vuoden ikäisenä, puhdistetaan ja laitetaan kasvamaan 1-2 vuodeksi häkkeihin. Jotta osterit saadaan ripustettua häkkiin turvaan rauskuilta, leviltä ja kotiloilta niiden ihan ulkoreunaan porataan pieni reikä josta pujotetaan siimaa jolla osterit kiinnitetään köyteen jotka vuorostaan laitetaan metallisiin verkkohäkkeihin.

 

Pikkuosterien kiinnitys köyteen

Alaikäisiin ostereihin porataan reunaan pieni reikä

Osterien käsittelytehdas

Reilun 2v ikäisenä ostereihin istutetaan helmen alku. Kun osteri on nostettu se puhdistetaan ja sen suuaukolle asetetaan kiila joka pitää osterin auki ja estää osterin lihasta sulkemasta kuorta. Noin puolen tunnin kiilaamisen jälkeen lihas on relaksoitunut ja osteria voidaan kiilata auki vielä hieman enemmän jotta päästään työskentelemään sen sisälle.

Kuvassa keltainen pyöreä helmen aihio on Mississippi-joessa kasvavan simpukan (tjsp) kuoresta tehty pyöreä mollukka. Jokaiseen osteriin istutetaan kaksi tällaista helmen aihiota sekä työntekijän pöydällä näkyvää punaisessa nesteessä olevaa helmiäistä pienen pieni hitunen. Vuosien saatossa osterin sisällä keltainen helmen aihio peittyy tuon hitusen toimesta helimäisellä ja suurenee sen myötä.

Kun osteriin on istutettu helmen aihio ja helimäisen dna kiila oteaan pois, osteri kiinnitetään taas siimaan ja ripustetaan väljempään, muoviseen koriin. Kori upotetaan mereen. Kolmen kuukauden välein jokainen kori nostetaan pois merestä ja painepeusrilla pestään ostereista ja korista pois kaikki levä ja kotilot yms roina joka voisi tappaa osterit.

Helmiaihion ja helmiäisen istutusta osterin sisään

Aukikiilattuja ostereita

Helmiaihion sisältävät osterit valmiina vietäväksi mereen

Osteriin istutettavaa helmiäismateriaalia

Aihioita ja valmiita helmiä

1.5-2 vuoden päästä osteri katsoo helmen olevan riittävästi päällystetty ja työ loppuu siihen, joten samoin aikavälein osterit avataan ja helmien tilalle vaihdetaan suuremmat, jo 1,5-2 vuotta kasvaneet helmet, ja osteri pöljyyksissään luulee että taas on alettava alusta. Joten saadaan isompia helmiä. Uusi, edellistä isompi helmen aihio voidaan vaihtaa osteriin korkeintaan neljästi, eli yksi helmi voi kehittyä korkeintaan 8 vuotta.

Valmis helmi kerätään aikanaan osterista, hyvällä tuurilla se on kauniin värinen, sileä ja pyöreä muodoltaan. Jos helmiäiskerros jää alle 0.8mm paksuuden ei helmeä saa myydä eikä edes lahjoittaa kenellekään,  esim. farmilla jossa me käytiin näistä helmistä oli tehty kaupan oviverho. Toisaalta, näitä voi myös joskus käyttää uusina aihioina helmille.

Helmen arvon aiis määrittää erityisesti ikä,  koko, muoto, sileys, väri ja se onko helmi viljelty (makeassa vai suolaisessa vedessä) vai onko se luonnon muovaama helmi. 

Tiistaina helmifarmin jälkeen ajettiin koneella parinkymmenen minuutin matka Uturoan satamaan Raiatean saarelle, paikkaan josta lauantaina veneretki aloitettiin. Kovan tuulen ja aallokon takia ei pystytty kiinnittymään laituriin joten redille sitten. Ennen illallista oli mahdollisuus uida, karjakoita, tsuppailla tai niinkuin me, hengailla vaan.
Tässä oli myös meidän yöpaikka, koska seuraava päivä vietetään Raiatean saareen tutustuen.

5. Purjehduspäivä

Aamu valkeni hyvin sateisena ja pilvisenä, joskin edelleen lämpöä riittää. Kippari oli ajanut veneen laituriin jo ennen aamiaista joten pääsimme lähtemään Raiatean saaren kiertomatkalle paikallisen oppaan ja retkenjärjestäjän kanssa pikkubussilla.

 

Vaniljaviljelmä

Mustien helmien lisäksi Tahiti ja muutkin Polynesin saaret ovat tunnettuja vaniljan viljelystään.

Vanilja on orkidealaji joka kasvaa köynnöksinä ja kukkii heinä-lokakuulla. Köynnös vaatii lämpöä, varjoa ja kosteutta kasvaakseen. Tahitilla käytetään kahta eri kasvatustapaa. Toisessa köynnökset istutetaan akaasian sukuisen puun juurelle kiertämään puuta ja sen oksia lehvästön alla. Toinen, tehokkaampi tapa on istuttaa köynnökset betonista ja metallista tehtihin kehikoihin kasvihuoneeseen. Nämä kasvihuoneet ovat täysin mustia varjoisuuden takaamiseksi.

Köynnöstä lisätään pistokkaista, joka kasvaa ensin kolmisen vuotta ennen kuin kukkii ensi kerran. Kukat pölytetään käsin siirtämällä kukassa olevaa siitepölyä saman kukaan toiseen osaan, itse kukka ei voi itseään pölyttää. Hedelmöityksen jälkeen kukan sijaan alkaa kehittyä siemenpalko joka kasvaa niin kauan kuin kukasta on mitään jäljellä palon päässä, yleensä noin 9 kuukauden ajan ja 15-20 cm mittaiseksi. 

Eli vaniljaköynnöksen ensimmäinen sato kerätään noin neljän vuoden päästä istutuksesta. Palot kuivataan pikkuhiljaa, ensin katoksen alla laareissa, sitten kankaaseen käärittynä missä vaiheessa palot myös fermentoituvat ja vaniljapalko saa tunnusomaisen tuoksunsa ja makunsa.

Kiloon valmiita, meilläkin myytävän näköisiä palkoja tarvitaan neljä kiloa tuoreita palkoja, yksi köynnös voi tuottaa noin kilon verran vuodessa korkeintaan.

 

Viljelmien kissat, arkoja mutta uteliaita

Vaniljapalkoja kuivaamiseen eri vaiheissa

Vaniljametsää

Marae Taputapuatea

Ranskan Polynesia on osa suurempaa Polynesian aluetta Tyynellä Valtamerellä. Polynesia on kolmio jonka kulmina on Uusi-Seelantia, Havaiji ja Pääsiäissaaret. Ensimmäiset asutuksen merkit koko Polynesian saarelta on löytyneet juuri Raiatealta ja ajoittuvat vain noin tuhannen vuoden taakse. Polynesialaisten alkuperä on Kaakkois-Aasiasta Malesian ja Taiwanin alueelta sekä niistä kaakkoon mikronesiasta.

1968 aloitettiin kaivaukset ja entisöinti juurikin ensimmäisen asutuksen alueella. Löydettiin useita marae-seremonia-alueita, joissa Polynesin alueella on uhrattu myös ihmisuhreja, tosin ainoastaan miehiä koska naisen  uhraamisesta ei heikkona olentona olisi ollut apua. Lisäksi alueella on paljon kasveja jotka esi-isät ovat tuoneen Polynesian alueelle ja joita edelleen käytetään erilaisiin hyötytarkoituksiin. Tanapähkinöistä saadaan tanaöljyä jolla hoidetaan itikanpuremat, korallien tekemät haavat sekä pienet ihotulehdukset. Kookospähkinäöljystä ja Tahitin gardenian kukkien öljystä tehdään ihoa hoitavaa Monoii öljyä. Myös ruokana käytettyjä kasveja, kuten useat hedelmät, sokeriruoko ja leipäpuu ovat esi-isien tuomisia kauempaa. 

Tutustuminen hostoriaan ja kaikkiin näihin kasveihin oli todella hieno retki. Paikka on siirretty Unescon maailmanperintölistalle, mutta ilmaston lämpenemiseen liittyvä merenpinnan nousu uhkaa alueen olemssaoloa jo seuraavan vuosisadan aikana.

Ja snorklausta...

Retken jälkeen ehti käydä Uturoassa kaupassa ja asioita toimittamassa, veneelle paluun jälkeen siirryttiin takaisin Tahaan itärannikolle. 

Päästiin Robinson Crusoe-islandille iltapäivää viettämään rantaelämän ja snorklailun parissa. Kyllä minä sen rantatuolin näin siellä, vedessä meni kaksi tuntia ihan hujauksessa. Matalapohjainen hiekkaranta jossa runsaasti koralliriuttoja ja tosi paljon kaloja, ihan uusiakin lajeja muutama. Keihäsrauskuja uiskenteli veneen tuntumassa aika paljonkin ja yksi black tip hai nähtiin mutta snorklatessa eivät tulleet näkyviin sitten.

Iltapäiväteen jälkeen vielä lepohetki ennen illallista ja pakollista tuppipeliä ennen nukkumaan menoa. Aamusta sitten matkataan Hushinen saarelle eli nykyisestä olinpaikasta kaakkoon.

Sininen hetki ennen illallista

6. Purjehduspäivä

Aamiaisen jälkeen nostettiin ankkuri Tahaan itärannikolla ja purjehdittiin koralliriutassa olevan kulkureitin läpi merelle ja suunnattiin kaakkoon kohti Huahinen saarta. Huahinella viihdytään kaksi päivää.

Ensin ajellaan saaren länsirannalle keskivaiheille saarta jossa isompi ja pienempi saari on yhdistetty sillalla.

Huahinen saari

Vene pistettiin siis saapumisen jälkeen parkkiin Tarohu-saaren ja eteläisemmän Huahinen saaren väliin josta mentiin kumiveneellä maihin eteläiselle saarelle. 1986 ulkomainen miljonääri avasi tässä kohtaa saarta suuren ja hienon hotellin, arkkitehti erikseen suunnitteli kaikki rakennukset saaren maastoon ja luontoon sopiviksi. Vain kaksi vuotta myöhemmin tornado tuhosi kaiken.

Ainakin kipparimme kertoman mukaan ko miljonääri oli huumeparoni joka vakuutuksen kautta hyvin pesi rahojaan tornadon tuhoissa.

Kiivettiin jalkaisin siis saaren korkeimmalle kohdalle ja ihailtiin näkymiä merenlahteen laguunissa.

Ajatella, taas snorklausta

Jos jollekin blogia seuraavalle on vielä epäselvää, allekirjoittanut tykkää kovasti lorkkimisesta. Ja mieluiten putken, maskin ja räpylöiden kanssa. Joten kun tänään taas oli luvassa hyvä snorklauspaikka saatoin olla ekana kannella uimahaalareiss ja varusteissa. 

Ihan eilisen vertainen paikka ei ollut, mutta ei huono ollenkaan.

Snorklauksen jälkeen siirryttiin veneellä D'Avean lahteen lähelle eteläisemmän Huahinen saaren etelänokkaa. Illallinen ja nukkumaan tärkeimpinä ohjelmina.

Ja huomenna kiertämään Huahinen saarta.

7. Purjehduspäivä

Viimeisenä kokonaisena purjevenereissupäivänä retkeiltiin aamupäivällä Huahinen saarella, kierrettiin saaret autolla katsellen maisemia ja paikalliset nähtävyydet.

Huahine-nimi tarkoittaa paikallisella kielellä Sex of a woman, eli naisen sukuelimet. Vähän pitää kyllä tuosta saaren kartasta hakemalla hakea mitään nimeä muistuttavaa muotoa, mutta siellä se kuulema on. 

Saarella on vuoteen 1660 asti asunut vain naisia, mistä ilmeisesti saaren nimikin sitten. On sinne miehiä yrittänyt aika ajoin tulla, ja siittämisen verran päästettykin, mutta sitten heitetty mäkeen. Yksi suuttui niihin pahasti että leikkasi munansa irti ja nakkasi vuoren huipulle kun emäntää ei kiinnostanutkaan muu kuin raskaaksi tuleminen. Siksipä nyt yksi vuorenlaista on miehen sukuelinten näköinen. 1663 joukko miehiä rantautui sitten rohkeasti saarelle ja asettui ihan asumaankin. Siinähän kävi vanhanaikaisesti, kohta iso osa saaren naisita oli paksuna. Joten miehet tapettiin ja syötiin pois, lapset oli ihan tervetullut lisä saaren asukkaisiin. Mutta tuon jälkeen saarella on sitten asunut myös miehiä, ilmeisestikin näiden leidien jälkeläisistä alkaen.

Nyt saarella on 6000 asukasta, yksi kaupunki, saarta kiertää yksi tie. Sairaalaa tai lääkäriä ei saarella ole vaan sairastujat viedään Raiatealle. Lentokenttä löytyy sekä kolme hotellia. 1996 saarella on ollut vielä 11 hotellia mutta nyt enää siis kolme, joskin turistimäärät on kuulema kasvussa ja nyt joku veljesviisikko on aikeissa rakentaa saarelle valtavan bungalowkeskittymän hotelliksi. Kun tuönantajia ei saarella juuri ole valtion ja kunnan lisäksi, eli erittäin vähän, kaikki turismin tuomat työpaikat on varmasti tervetulleita, samoin turrejen rahat. 

Retkentekoväline

Kahta saarta yhdistävä, ainoa, silta, samalla koko Ranskan Polynesia pisin silta.

Retkellä käytiin tutustumassa paikalliseen keramiikkapajaan ja saaren ainoaan helmifarmiin, käytiin paikallisessa museossa, opittiin vanhoista polynesialaisista kalastustavoista ja ruokittiin pyhiä sinisilmäisiä ankeriaita.

Ankerias on pyhä kala koska se pitää virtaavat makeanveden purot puhtaina, jolloinka kylällä on juomavettä riittävästi. 

Todella mielenkiintoisen ja hyvän retken jälkeen purjeveneiltiin takaisin Tahaan saaren etelärannalle, eli nelisen tuntia oltiin taas merellä. Ihan yllättäin koko päivänä ei käyty snorklaamassa, ja oli ainoa päivä purjeveneillessä kun jokin snorklauspaikka ei kuulunut veneen ohjelmaan. 

Illallista viimeisenä veneessä vietettynä iltana syötiinkin sitten maissa, polynesialainen bbq ja kansantanhuesityksiä oli ohjelmassa. Puitteet oli oikein hienot ja kivat. Ruoka lähinnä keskinkertaista veneen uskomattomiin tarjoiluihin verrattuna ja koko iltamissa hyvin päälleliimatun turistitapahtuman maku. Suurin osa tanssijoista näytti lähinnä kyllästyneiltä ja tanssiesitykset oli ihan liian pitkä kun samaa rumpujen mäikytyystä lähes samassa tahdissa oli kuitenkin koko tanssin taustamusiikki. Eikä niitä tanssiliikkeitäkään tai koreografioita kovin montaa ollut neitosten lanteiden hetkutuksen ja miestanssijan polvien vetkutuksen lisäksi. 

Yö nukuttiin vielä tässä ankkuripaikassa, viimeisenä aamuna siirryttiin aamiaisen aikaan Uturoan kaupunkiin mistä lähdettiinkin ja kirjauduttiin ulos veneestä. Ja suunnattiin kohti Mooreaa!

Kokonaisuudessaan veneretkestä on todettava että se on ehdottomasti hintansa väärti. Vene on siisti ja toimiva (pääsääntöisesti), tilat hyvät, ylläpito loistavaa. Ruoka on loistavaa, usein olen syönyt maailmalla ravintoloissa huonompaa ruokaa ja harvoin paljon parempaa. Risteilyn ohjelma on suunniteltu erittäin hyvin, vapaan ajan ja ohjelmien, retkien ja vesiurheilun sijoittelu on hyvin harkittu ja toisaalta jos ei halua johonkin osallistua on yleensä vaihtoehtojakin olemassa. Maissa oloa oli riittävästi ja vaeltamaan pääsi jos halusi retkeillä maan kamaralla. 

Oikeastaan ainoa negatiivinen asia oli se että kun ollaan Ranskassa ja puolet seurueesta oli ranskankielisiä, meitäenglanninkielisiä ei kovin huomioitu aina. Esim. retkiin liittyvissä ohjeistuksissa ja infoissa emme saaneet aina välttämättä mitään tietoa jos ei itse aktiivisesti niitä tivannut, ranskaksi kyllä selitettiin kaikki. Tästä annettiin palautetta kipparille niin veneilyn aikana kuin sen jälkeenkin kun sitä erikseen pyydettiin venefirman toimesta.

Toinen ikävän maun jättänyt oli ranskalaisten käytös. Kerroin heti alkutilaisuudessa että puhun ja ymmärrän ranskaa kohtalaisesti, veneessä en sitä käyttänyt koska kukaan muu englanninkielinen sitä ei puhunut eikä ymmärtänyt. Vielä veneilyn aikanakin ranskalaisten asiaa kysyessä kerroin että ymmärrän suurimman osan heidän keskusteluistaan. Silti ranskalaisten mielestä oli asiallista kommentoida meitä ja arvostella keskinäisissä keskusteluissaan, ja muutoinkin osoittaa halveksuvaa asennettaan meihin. Lopetin siis heidän kuuntelemisensa hyvin nopeasti ja totesin että jotkin asiat ei vaan muutu. ikinä.

Juomatarjoilut

Maagrilli

Moorean saari

Moorean saarelle matkattiin ensin lentäen Raiatealta Papeeteen Tahitille ja siltä otettiin pikalautta jolla veneiltiin 30 minuuttia länteen Tahitista. Auto oli varattu Avisilta edellisiltana ja autovuokraamo löyti lauttasatamaa vastapäätä toiselta puolen tietä. Sim-kortti Vodafonelta saatiin vuokraamon vierestä kätevästi. Hotelli meillä oli varattuna lähes toiselta puolen saarta Haapitin kunnan alueelta, tähän hotelliin päädyttiin lähinnä parhaiden arvostelujen takia, ja joulun aikaan saarella on matkailijapiikki vaikka varsinainen turistisesonki onkin meidä heinä-syyskuussa. Eli hotellien saatavuuskin oli ekaa kertaa tällä reissulla rajallinen.

Ajaminen Moorealla on leppoisaa. Liikenne kulkee sillä puolen kuin sen kuuluukin,  oikealla, ja sitä on vähän. Tie on erittäin hyvä,  mutkainen, todella kaunis. Saaren kiertää nopeasti, matkaa on vain 65km kokonaisuudessaan, mutta maisemat on niin hienot että on pakko välillä pysähdellä vaan ihastelemaan. 

Asukkaita saarella on 20000 ja kaikki palvelut löytyy. Heti ekalla matkalla lauttasatamasta hotelliin saaresta syntyy selkeästi vaikutelma vauraammasta ja virkeämmästä paikasta kuin muut käymämme Ranskan Polynesian saaret. Todella siistiä joka paikassa, hoidettua ja laitettua ja ylläpidettyä.

Moorean saari

Lauttasatamaan saapuminen

Pikalauttoja on kahdella firmalla ja lisäksi isompi autolautta kulkee Tahitin ja Moorean saarten väliä

Moorea Sunset Beach Resort

Hotelli oli siis valittu saamiensa loistavien arvostelujen perusteella ensisijassa, toisekseen haluttiin hiukan luksusta veneilyn jälkeen ja kolmanneksi huoneiden saatavuus ratkaisi. Veneilyn aikana katseltiin hotellin tietoja eikä yhtään vapaata huonetta ollut enää tarjolla jouluviikolle, joten täyttä on. Mistä kertoo myös se että Europcar autovuokraamolla oli tarjota tälle viikolle vain yksi rantakirppu enää vuokralle.

Hotelli oli helppo löytää, respassa meidät otti vastaan oikein ystävällinen nainen. Hotelli on appartment-tyyppinen ratkaisu, eli siivous on vain muutaman päivän välein mutta huoneistot on täysin varusteltuja eli löytyy oikea keittiö, pyykkikone ja kuivausrumpu. Näitä on opittu arvostamaan pitkällä matkalla ja varsinkin jos jossain oleskellaan pidempään. Ja ekana pestiinkin neljä koneellista pyykkiä.

Oltiin varattu kaksi isoa bungalowia, yksi meille ja toinen äitille. Ikävää oli että hotelli oli meiltä kysymättä upgreidannut meidät. Ekaa kertaa täytyy todeta että ikävää tällainen toiminta. Ehkä hotelli oikeasti itse uskoi että se oli upgreidaus, minusta se oli kyllä ihan valtava downgreidaus ja meille yritettiin myydä samalla hinnalla pienempi rivitalohuoneisto lähempää merenrantaa ison ja ihanan bungalowin sijaan. No, ei mennyt läpi. En tykkää minäkään valittaa hotellissa kaikesta mutta nyt nostin äläkän ja kerroin ettei tämä "upgreidaus" ole edes upgreidaus eikä se meille sovi, ja vaadin saada varatun bungalowin rivitalohuoneiston sijaan. No hotellihan oli tietenkin mennyt ja myynyt kaikki bungalowit jo, mutta metakoinnin jälkeen siitaivät jonkun toisen, myöhemmin tulevan porukan tähän upgreidaukseen ja saimme haluamamme bungalowin. Respaan en taida iletä mennä tällä viikolla, saatoin hermostua sen verran vänkyttämiseen josta mulle tuli jo hyvin huijaamisen maku.

Heti ekan illan vieras

Bungalowin huoneistossa on avokeittiö ja olohuone, iso makuuhuone, kylpääri, erillinen vessa ja pyykkikoneelle ja kuivurille oma pieni tila. Lisäksi löytyy valtavan kokoinen parvi jossa on parivuode myös. Ja iso terassi ja vehreä takapiha sen lisäksi kukkoineen ja kanoineen. Sisätilaa noin 90 neliötä siis. 

Meille tarjottu upgreidaus-rivitalohuoneisto käsitti samat tilat ilman parvea noin 45 neliössä. Terassi puolta pienempi ja surkea, kuivunut piha. Rivitalo oli lähempänä merta (30 metriä lähempänä), mutta ei mitään merinäköalaa eikä rannalla.

Että kukin voi päätellä oliko se sitten upgreidaus... 

Toinen kiukuttava asia on että kun tää hotelli oli ainoa joka mainosti itseään only adults-hotellina, niin miksi vitussa mennään majoittamaan pikkulapsiperheitä ainakin puoleen huoneistoista?!? Lapsiperheille on maailman kaikki muut hotellit tarjolla, mikä helevetin pakko on tunkea hotelliin johon toiset tulee juuri siksi ettei siellä ole niitä lapsia!? Ja miksi hotelli heitä sitten ottaa? Minua oikeasti vituttaa tällainen, menkää lapsiperheet niihin hotelleihin jotka on lapsiperheille muutenkin.

Hotellin uimaranta

Jos hotellin bungalowit on luksusta niin niin on myös hotellin ranta. Ranta siis kerrassaan 10+ ja 🦜.

Ranta on yhteinen naapurihotellin kanssa mikä ei ole ongelma millään lailla, tilaa riittää. Rannalla toimii kolme firmaa joilta voi ostaa veneretkiä, vuokrata välineitä omatoimisen urheiluun sekä sukellusfirma.

Ranta on hyvin pitkälle melko matalaa, mutta sopivan syvää uimiseen ja liikkumiseen, paljon koralleja ja kaloja ja nähtävää kaikenikäisten ja -kokemustasoisten snorkkelointipuuhaan. on nähty keihäsrausku, jackfish ja kaikki värikkäät kivat pikkukalat mitä muuallakin, mutta nyt hotellin rannassa. Aamuisin vesi on kirkkainta yleensä ja ranta ihan typötyhjä, mutta ei kyllä päivällä tai Illallakaan ole ollut tungosta.